perjantai 15. tammikuuta 2016

Paluu arkeen

Vegaanihaastetta ja terveellistä tammikuuta on nyt takana viikko, ja suhteellisen vaivattomasti ovat päivät menneet! Hommat tukevat mukavasti toisiaan - vegaaniruoka on helposti terveellistä, ja terveellisen tammikuun takia herkut on pannassa. Karkit yms. tulee korvattua hedelmillä. Hankalinta on ollut juuston korvaaminen - vegaanijuustot eivät omaan suuhun maistu kovinkaan hyvältä. Tehtiin alkuvuodesta pizzaa, johon laitettiin Violifen vegaanista pizzajuustoa. Maistui pahalle, ja veti kaiken lisäksi vatsan sen verran sekaisin, että oksetti koko yön. Leivän päälle on tullut laitettua oliivi-Keijun kanssa avokadoa ja hummusta, ja avokado toimii erinomaisesti leivän päällä!

Viime viikon pakkasten vuoksi salille paluu lykkääntyi viikolla (hups!), mutta tällä viikolla ollaan saatu raahauduttua salille tiistaina. Tänään pitäisi käydä tekemässä viikon toinen treeni. Tavoitteena olisi käydä salilla neljä kertaa viikossa. Tiistaina tein pelkän aerobisen, 45 min reippaaseen tahtiin juoksumatolla ylämäkeen kävelyä, tänään pitäisi tehdä lihaskuntoa. Treeniohjelma on vielä vähän työn alla, mutta se rakentunee erilaisista oman kehon painolla tai käsipainoilla tehtävillä kyykyillä ja taljassa tehtävillä liikkeillä. Tällä hetkellä ajattelen, että taljassa tekisi ojentajat, hauikset ja selän, jottei tarvitsisi eri laitteita käyttää vaan jumittaa yhdellä ja samalla. Tiistaina sali oli ainakin sen verran täynnä treenaajia, että mitä kompaktimpi ja vähälaitteisempi treeni, niin sen parempi. 

Katotaan mitä keksin! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti