torstai 6. elokuuta 2015

Aktiivisuuden mittausta - Polar Loop

Pitkän sairasloman myötä arkiaktiivisuus ja hyötyliikunta väheni radikaalisti, eli sitä ei ollut juuri lainkaan. Aikaa toki olisi ollut, kiinnostusta ei tippaakaan. Jotta saisin edes vähän selkärankaa ja tavoitteellisuutta hyötyliikuntaan ja liikkumiseen ylipäätään, avopuolisoni ystävällisesti osti minulle lahjaksi Polar Loopin aktiivisuusrannekkeen.

Polar Loop on siro ja korumainen aktiivisuusranneke, joka mittaa aktiivisuutta, otettuja askelia, suurin piirtein kulutettuja kaloreita (käyttäjän sukupuolen, iän, pituuden ja painon mukaan) ja unen laatua. Jokainen käyttäjä saa itse määritellä aktiivisuudensa määrän (kolmesta vaihtoehdosta), jonka mukaan laite määrittää päiväkohtaisen tavoitteen. 

Kuva: verkkokauppa.com

Minulle tärkeimpiä ominaisuuksia ovat (kellonajan näyttämisen lisäksi) unen laadun mittaaminen sekä se, että sekä tekstin ja näytöllä vilkkuvien pisteiden avulla Polar Loop ilmoittaa, milloin on tullut istuttua liian pitkään yhteen menoon. Polar Loopin kätisyyden voi määrittää - itselläni laite on oikeassa kädessä, koska liikkuessa se painaa vasemman käden peukalon juurta... Kätisyyden määrittämisellä tarkoitan sitä, että ranneke kääntää tekstin toisinpäin, kuin jos ranneke olisi toisessa kädessä. Käyttäjä näkee tekstin itselleen oikein päin, kun ranneke on niin, että kosketuspainike on sisäpuolella, peukalon alapuolella (kuvassa tuo musta soikio). Omassa rannekkeessani teksti on siis ylösalaisin kuvan tekstiin verrattuna, koska kuvan ranneke on asetettu käytettäväksi vasemmassa kädessä. En ole kokeillut muita aktiivisuusrannekkeita, joten en tiedä, onko tämä ominaisuus myös muissa.

Ennen Polar Loopin hankintaa vertailin eri aktiivisuusrannekkeiden arvosteluita, ja valintani kallistui Polar Loopiin näytön ja kiinnityksen takia. Luin turhan monta valitusta siitä, että muiden valmistajien rannekkeet ovat tippuneet ranteesta, kun painantakiinnitys on pettänyt. Huono puoli Polar Loopissa on toki se, että ranneke pitää leikata itselleen sopivan kokoiseksi, eli laitetta on hankala myydä/antaa eteenpäin - paitsi jos ostajalla sattuu olemaan samankokoinen tai pienempi ranne. Itse koin ranneketta itselleni mallatessa epätodennäköiseksi sen, että rannekkeen leikkaisi itselleen liian pieneksi. Loopin mukana tulee mittanauha, joka kertoo, paljonko ranneketta tulee lyhentää, ja itse jouduin ehdotetun määrän lisäksi lyhentämään ranneketta vielä jonkin verran. Muutoin Polar Loopin kiinnityksessä ei ole pahaa sanottavaa.

Kuva: gearist.com

Itsensä mittaamisesta ollaan monta mieltä, ja osa ihmisistä on sitä mieltä, että liikkumisesta on tullut turhan teknistä. Jotkut myös irvailevat sillä, että treeniä ei ole tehty, ellei sitä ole raportoitu HeiaHeiaan. Omasta mielestäni tekniikka on hyvä renki mutta huono isäntä, eli en ota stressiä päivän liikuntatavoitteen täyttymisestä.

Toki tavoitteen täyttymisen ja päivän aikana otettujen askelten seuraaminen koukuttaa ja sitä on kiva aina silloin tällöin tsekkailla. Ja kyllä, olen muutamana iltana kävellyt ympäri asuntoa keräämässä muutaman aktiivisuuspalleron, jotta saisin päivän aktiivisuuden täyteen. ;)

Akun kesto on mielestäni ihan kelvollinen. Muutaman päivän käytön jälkeen ranneke alkaa ilmoitella, että akku on vähissä. Itse en välttämättä ole juuri heti samalla hetkellä - tai edes samana päivänä - päässyt lataamaan ranneketta, ja laite herjaa akun vähyyttä pari kolme päivää, kunnes akku tosiaan on loppu. Oman käyttöni aikana akku on päässyt kokonaan loppumaan vain kerran. Lataamiseen ei mene onneksi kovinkaan paljon aikaa.

Polar Loopin saa yhdistettyä Polarin omaan sykemittariin tarkempaa mittailua varten. Sykevyön saan kuulemma joululahjaksi. Joulua odotellessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti